Liam Neeson is Qui-Gon in Bear Gryllis The Movie
Kävin tuossa viime torstaina katsomassa elokuvan nimeltä The Grey-Suden Hetki.
Elokuva oli enimmäkseen trilleri/kauhuelokuva elokuvan pääjuonen ja kaikkiien “jumpscarien” takia.
Elokuva kertoo John Ottway nimisestä miehestä joka työskentelee Alaskassa öljykentällä työskentelevien suojelijana.
Eräänä iltana Ottway menee baarista ulos kiväärinsä kanssa ampumaan itsensä, mutta lopettaa kuullessaan suden ulvovan (ja tämä ei tule olemaan viimeinen kerta kun suden ulvontaa kuulee, Sitä nimittäin kuulee koko helvetin elokuvan aikana)
Ottway nousee lentokoneeseen muiden työmiesten kanssa, mutta kesken lennon Lentokone putoaa maahan keskelle Alaskaa.
Ottway Jää henkin (koska hänellä on harvinainen tauti nimeltä päähahmous)
ja kerää muita selviytyjöitä (joita on Yhteensä 7) jotka lopulta kuolee yksitellen
Ottway jatkaa matkaa muiden selviytyjöiden kanssa kunnes hän jää yksin kun muut ovat joko susien tappamia tai muulla tavalla kuolleita.
Elokuva loppuu kohtaukseen jossa Ottway päätyy susien pesälle ja elokuva loppuu kohtaukseen jossa Ottway tappelee sutta vastaan.
Koko elokuvan aikana tulee eräänlaisia “Flashback” kohtauksia joissa kuvatan Ottwayta ja hänen vaimoaan jotka makaavat sängyssä.
Lopulta selviää että Ottwayn vaimo kuoli eikä jättänyt häntä (niinkuin alkukohtauksessa sanottiin)
Elokuva oli hyvä, välitin hahmoista enemmän kun suurimmasta osasta nykyajan kauhuelokuvista.
Arvosana on 9/10…. mutta kyllä minä silti voin valittaa :3
5-asiaa jotka vitutti minua
5. Loppu. Elokuva loppuu kohtaan jossa Ottway kohtaa Alfasuden ja kertoo isänsä runon ja… siinä se on..Cliffhangeri…..FUUUUUUUUUUU
4.John Ottway=MacGyver. Elokuvan aikana Ottway keksii kaiken maailman tapoja selvitä esim. haulikonhylsy keppiin joka on tulikuuma=räjähtävä keihäs. Noh…Liam Neeson on jedimestari joten ei pitäisi kiistellä tätä
3.Sudet (mutta vain osa) Tällä tarkoitan lähinnä sitä, kun Elokuvan äänet ovat täysillä ja on rauhallista, mukavaa, mikään ei ole vääri… VOI HERRANJUMALAUTAVITTUSEONSUSIN AAAAAAH!!!!! Ja hahmo kuolee… okei, tarvitsen nyt uudet housut ja korvalääkärin
2.Hendrickin kuolema. Okei, tämä on ehkä vähän huijausta, mutta ajatellen minkälainen Macgyver Ottway on niin se näyttää ihan vitun tyhmältä kun ei tajua että jonkun jalka on kiven välissä…REALLY!!?!??
1.Koko elokuvan Emous. Koko elokuvan ajan Ottway miettii vaimonsa kuolemaa ja on tekemässä itsemurhan. Minä en ehkä itse tiedä miltä tuntuu menettää läheinen (onneksi) mutta silti kun jonkun menetrtää niin ei pidä vain mököttää ja surea vaan pitää jatkaa elämää. Enpä tiedä, musta vaan tuntuu siltä että Liam Neeson saa nykyään liikaa rooleja jossa suree perheensä/vaimonsa kohtaloa. Ja koko elokuvan aikana tuli Ottwayn suremisesta vain yksi Biisi mieleen http://www.youtube.com/watch?v=y983TDjoglQ
Luokka: Elokuvat, Top 5 | Ei kommentteja »
Pysäytä ACTA
USA:ssa on 2 kuukautta taisteltu SOPA Ja PIPA actejä vastaan. Kyseiset sopimukset tehtiin estämään piratismia, mutta jos ne olisi hyväksytty koko internet olisi voinut vaurioittua. Nyt SOPA ja PIPA on mennyttä, mutta niiden aikana kehitettiin aivan uusi sopimus ACTA joka on vielä pahempi kun SOPA ja PIPA.
Mikä on ACTA?
“Anti-Counterfeiting Trade Agreement (ACTA) on ehdotettu kansainvälinen, väärentämisenvastainen kauppasopimus immateriaalioikeuksien standardisoinniksi osallistuvien maiden välille. Sopimuksen tarkoituksena on ehkäistä väärennettyjen tuotteiden sekä tekijänoikeuksia loukkaavan materiaalin levitystä sopimusmaissa. Sisällöllisesti sopimus on laaja ja kattaa keinoja mm. väärennettyjä tuotteita, geneerisiä lääkkeitä sekä Internet-piratismia vastaan.”
Paperilla tuo kuulostaa hyvältä, mutta tämä ei ole sitä. Jos ACTA hyväksytään Jos sinä lataat videon vaikka jonkun Musavideon Facebookkiin Sinut voidaan katkaista internetistä kokonaan, sinulle voi antaa sakon, tai sinut voidaan tuomita vankilaan.
Jos ACTA hyväksytään hyväksytään myös Sinun tarkkaileminen esim. Puheluja tarkkaillaan ympäri paikkoja asetetaan kameroita yms. Minä olen erittäin isänmaallinen ihminen joten minua kauhistuttaa jos Suomesta tulee Kiinan tai Pohjois-Korean Tapainen Valtio jossa jokaista tarkkaillaan ja kukaan ei saa tehdä melkein mitään. Lisää ACTA:sta löytyy tässä videossa: http://www.youtube.com/watch?v=p_bERAf5KAg&feature=youtu.be. ACTA rikkoo ihmisoikeuksia estämällä sananvapauden.
Lähettääkää sähköposti politikoille, kerro kaverillesi ihan mitä vaan. Kunhan ACTA saisiin lopetettua.
Jimmy F
Luokka: Luokittelematon | Ei kommentteja »
Duke Nukem Forever
….13 Vuotta…….. 13 VITUN vuotta on odotettu…. ja arvatkaas mitä TÄMÄ PELI ON YKSI PASKIMPIA PELEJÄ MITÄ MINÄ OLEN ELÄESSÄNI PELANNUT!!!!!!!!!!!!!!!!!
tällä kerta mä aion Vittu tehdä top 5 listan… Mä olen todella pettynyt…
aluksi mä sanoin että tää on hyvä kunnes tajusin mitä mä pelaan
Numero 5:Fysiikat.Tämän pelin fyssikat on ihan vitun paskat tässä esimerkki
Numero 4: Grafiikka. Okei , minä olen henkilö jonka mielestä grafiikat ei tee hyvää peliä. mutta kun minun pitää odottaa 5-10 sekuntia että minun aseeni näyttäisi selvältä jotain on väärin. Tämä vaikuttaa myös siihen ulkönäköön, talot näyttä suoraan sanottuna rumilta ja jotkut asiat kaukaa puutuu
Numero 3:2 asetta Aivan… Kaikki jotka on pelannut Duke Nukemia tai Vittu tietää mikä on Duke Nukem tietää että Dukella on ihan vitusti eri aseita… JOTEN MIKSI VITUSSA RAJOITTAA KAHTEEN?!?!?!?!?!?
Numero 2: EGO. Nyt tämä on ehkä valitetuin puoli Foreverissä et mene ympäriinsä ettien medikittejä… EEEEEI se olisi liian vaikeaa joten tehään niin että healtti latautuu ja latautumisess kestää 10 sekunttia tietysti Ego boosteja löytyy ympäriinsä, mutta ei niitä kukaan jaksa kerätä
Numero 1: Latausajat. TÄMÄ on valitetuin Latausajat on niin pahoja että kukaan ei halua kuolla KOSKA latausajat kestää 10 VITUN MINUUTTIA.PS3 versio on kuulemma pahin ja Xbox 360 vähän lievempi
Tämä peli olisi voinut olla täydellinen…Vuonna 200 VITUN 2!!!!!. vittu JOPA VUODEN 2001 TRAILERI NÄYTTI PAREMMALTA
Mä todellakin toivoin että tämä peli olisi ollut hyvä mutta ei
Loppu arvosana 3/10 paskin peli mitä olen pelannut
Luokka: Luokittelematon, Pelit, Top 5 | Ei kommentteja »
Commandos 2-walktrough
mä oon julkaissut Commandos 2 walktrough:n youtubeen
http://www.youtube.com/watch?v=e1ieJaopkwc
Luokka: Pelit | Ei kommentteja »
SUOMI VOITTAA MM-KULTAA SUOMI VOITTAA MM-KULTAA!!!!!!!!!!!
SE ON TAPAHTUNUT 16 VUODEN TAUON JÄLKEEN
SUOMI ON VOITTANUT MM-KULTAA!!!!!!!
Luokka: Luokittelematon | Ei kommentteja »
SUOMI MENEE VITTU FINAALIIN!!!!!!!!!!!!!!!!
SUOMI ON JUURI VOITTANUT SPATALUSKAT 3 VITUN NOLLA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Suomi on etenemässä finaaliin ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2007. Venäjä ei huijaamalla, valittamalla tai runnomalla saanut maaliakaan Vehasen ohi. Minä en ole Jalosen fani, mutta kunnioitus nousee jos MM-kulta tulee.
Tänään on riemun päivä. Sunnuntaina tulee vielä suurempi ilo kun Suomi peittoaa Ruotsin.
Ei voinut Ovechkinit ja Kovalchukit mitään kun Suomi tuli Ja veti Ryssiä turpaan olan takaa.
En ole kyllä itkenyt jääkiekko ottelusta Viime vuoden Stanley cup-finaalin jälkeen jossa Chicago Blackhawks voitti.
Mutta joo, Anteeksi kun ei tällä viikolla blogia tullut. Kävin kavereiden kanssa katsomassa Fast & furious 5 ja siitä piti tehdä blogi, mutta se oli niin vitun hyvä että en keksinyt siitä mitään pahaa.
Onnea Suomi ja toivottasti Ruotsi putoaa vielä helpommin.
Jimmy119
Luokka: Luokittelematon | Ei kommentteja »
Mafia II on ihan VITUN HC!!!!
Tämä Blog Sisältää Spoilereitä Mafia 2 pelistä
Mafia II on erinomainen peli. 2k Czech teki erinomaistza työtä pelissä. Miksi valitan?? KOSKA SIINÄ ON VITUN ÄRSYTTÄVIÄ KOHTIA!!!!! ja minä listaan niistä 5 (sisältää rajuja kohtauksia)
Numero 5: Henryn kuolema. Minä melkein oksensin, Itkin ja tunsin vihaa kiiinalaisia kohtaan… Kunnes tajusin että tämä on peli. Henry oli minun yksi lempihahmoista. Ja tapa Miten hän kuoli oli ihan hirveä. Näitkö sä millä ne sitä löi????? (KATSO VIDEO:)
Numero 4: Vito on Pussy. Koko peli on “Vito tee sitä” “Vito tapa toi” “Vito mene pyytämään työtä mieheltä joka tappoi isäsi” Jotkut sanoo että john marston on pussy. Kato Vitoa. Tietysti pelin lopussa hän ryhtyy Badassin puolelle. Mutta alku tuhosi sen
Numero 3: Vankila. Vito joutuu vankilaan kymmeneksi vuodeksi. Häntä hakataan, Yritetään raiskata, Äiti kuolee. Sisko menee naimisiin. Hirvein aika ikinä. Tapaa Vanhan miehen joka opettaa tappelemaan, ja auttaa vankilasta pois. miksi tämä on huonoa???? MUN TÄYTYY MAKSAA ENEMMÄN SIITÄ ETTÄ MÄ TIIÄN MITÄ TAPAHTUI
Numero: 2 Autot. Mafia kakkosen autot on IHAN PASKOJA!!!!!!!!!!!. 1945 30kmh.(tuunattuna 80kmh) 1950 40 kmh (tuunattuna 100kmh) tuunaus maksaa 800 dollaria!!!! Oikeesti
Numero 1: LOPPU\JOEN KUOLEMA kun mä näin Mafia II:sen lopun mä kysyin “Mitä Vittua” Joe oli mun Lempihahmo, Ja se tapetaan????!!!!! niitten on paras tuoda se takas kolmoseen sanoen: Joella oli ase taskussa”(KATSO VIDEO)
Siinä on, Mafia II on erimomainen peli joka ON parempi kun GTA IV. 9.5/10
Tarina on loistava, Hahmot myös. Viisi asiaa ei haittaa Paskaakaan
Jimmy119
Luokka: Pelit, Top 5 | Ei kommentteja »
Rio
SPOILER ALERT!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Terve vaan!
Tässä blogissa kerron miksi.
Se ei ole tarinan (tai onhan se myös) hahmojen “Toiminnan” tai animaation vuoksi. Ei, syy miksi tämä elokuva on ärsyttävä koska siinä käytetään samoja kliseitä mitä on monissa muissa elokuvissa. ja tässä on suoraan sanoen 5 niitä Jotka ärsytti eniten
Numero 5: Lemmikki ja hänen omistaja ovat parhaat kaverit. Jotain tapahtuu. Lemmikki ja omistaja joutuu erilleen. Ja se koko Vitun elokuva perustuu siihen että ne palaa yhteen. tätä on käytetty melkein jokaisessa lasten elokuvassa jossa on lemmikki.tietysti tämä on tarkoitettu niille pikkunaperoille jotka kattoo ja on surullisia ku jollain papukaijalla on ikävä sen omistajaa. Mutta ei nyt kukaan oikeasti mene maapallon ympäri saadakseen jonkun vitun linnun takaisin.
Numero 4:Henkilö joka oli ennen kuuluisa ja on nyt paha. Rion tapauksessa Lintu. Tämäkin klisee on melkein jokaisessa elokuvassa jossa on joku kuuluisuus. Minä en vain ymmärrä tätä kliseetä. jos on kuuluisa ja joku muu tulee sun tilalle nii muuttuu pahaksi??? Totta siinä ottaa ihan v***sti päähän mutta en minä tappaisi ketään sen vuoksi… ok ehkä pari tyyppiä, mutta silti.
Numero 3: Joku joka tekee töitä porukalle JOKA ON IHAN SELVÄSTI TÄYNNÄ RIKOLLISIA!!!!! Tekee jotain lainvastaista ja sit se tajuaa: “Näähän on ihan pimeitä äijiä” ja suree ihan hirveästi ja elokuvan lopussa “Hyvittää kaiken” tekemällä yhen pikku homman.
Numero 2: Kaksi tyyppiä jotka vihaa toisiaan… mutta elokuvan lopulla päätyy yhteen X2 (linnun ja ihmisen kanssa) Heti kun mä näin tässä elokuvassa Jonkun hiken miehen (jota Nais protagonisti vihaa) Ja Naispuolisen linnun (joka vihaa mies protagonistia) niin ajattelin heti: “noi on tän leffan lopussa yhessä” Miksi ??? KOSKA SE ON V***U PÄIVÄNSELVÄÄ
Ja ärsyttävin klisee koko elokuvassa
Numero 1:Lintu joka ei osaa lentää, hän yrittää koko elokuvan aikana lentää, mutta on niin vitun iso pelkuri että ei pysty. Sitten elokuvan viimeinen kohtaus, lintu joka osaa lentää murtaa siipensä. Tämä Lintu joka EI osaa lentää hyppää… te kaikki tiedätte mitä tapahtuu. Lintu rupeaa käyttämään sydäen voimaansa ja hän PYSTYY LENTÄMÄÄN!!!!!. Kuka vittu ei osannut aavistaa tota… niin luulinkin KAIKKI SEN AAVISTI.
Kokonaisuudeltaan Rio ei ole huono elokuva.. mutta ei ole hyväkään. Jos tarvitset todellisen mindfuck hetken tai sulla on pari kersaa jotka haluaa mennä elokuviin niin katso RIO Ei hyvä mutta ei huonokaan
Arvosana 5,5/10
Siinä oli minun eka Blog. toivottavasti piditte ja yritän tehdä lisää tulevaisuudessa
Luokka: Elokuvat, Top 5 | 1 Kommentti »
